Seurojen vapaaehtois- ja talkootoiminta tarvitsee muutoksen

Näin Suomen kaikkien aikojen heikoimman yleisurheilun EM-kisojen jälkeen on hyvä pohtia vapaaehtoistoimintaa urheilun näkökulmasta. Tällaiset aiheet ovat olleet tuttu näky eri medioissa tasaisin väliajoin:

Kuten monessa muussa pienessä lajissa, myöskään mäkihypyssä vapaaehtoisten määrä ei ole ollut suuri. Vuosikymmeniä mukana olleet alkoivat pikkuhiljaa ikääntyä ja väsyä, eikä heidän työlleen aina löytynyt jatkajia. – Yle Urheilu 19.11.2017

Vapaaehtoistyöhön on vuosi vuodelta haastavampaa löytää väkeä. – Keskisuomalainen 25.7.2018

Perinteinen selkäranka eli urheilun seuratoiminta on väestön vähenemisen ja ikääntymisen seurauksena hiipunut erityisesti maaseutukunnissa. –Karjalainen 24.2.2017

Talkoo- ja vapaaehtoisväen väheneminen nostetaan usein yhdeksi syyksi sille, että huippu-urheilijoiden kärki on kaventunut vuosi vuodelta. Puhumattakaan kansan liikkumattomuudesta.

Urheiluseurojen talkoolaiset koostuvat yleensä urheilujoista itsestään, vanhemmista ja sukulaisista sekä seurojen aktiiveista. Hiiopin #vapaaehtoinen100 –podcastissa konsultti ja kehittäjä Mikko Mäntylä, jolla on kokemusta koripalloseuroissa toimimisesta, pohtii perinteisen argumentin urheiluseuroissa puhuttaessa olevan se, että talkoissa saadaan kaikki mukaan. Todellisuudessa talkoot usein syrjäyttävät esimerkiksi yksinhuoltajaperheitä. Seurat maineestaan huolimatta eivät ole avoimia kaikille.

Vertailun vuoksi valtakunnallisesti eritysesti sosiaali- ja terveyspuolella perinteisen naapuriavun ja talkootyön tilalle on muodostunut organisoitu vapaaehtoistoiminta. Vapaaehtoiset perehdytetään, vakuutetaan ja heitä huomioidaan vapaaehtoistoimintansa aikana. Vapaaehtoistoiminnan kohteena ja asiakkaana ei  naapuriavun mukaisesti olekaan tutut vaan entuudestaan tuntemattomat ihmiset.

Olisiko tämän kaltaisessa organisoidussa vapaaehtoistoiminnassa keino seurojen vapaaehtoistoiminnan elävöittämisessä? Olisi olemassa vapaaehtoistoiminnan koordinaattori, joka perehdyttäisi ja ohjaisi vapaaehtoisia seuroihin – sellaisen lajin pariin, joka vapaaehtoista kiinnostaa. Vapaaehtoisia voisi tulla siis seuroihin toimitsijoiksi tai makkaran myyjiksi myös ulkopuolelta. Näin ollen reservissä olisi muitakin kuin seura-aktiiveja tai vanhempia, jotka eivät välttämättä aina tee edes talkootyötä vapaaehtoisesti. Tällainen järjestely vaatisi urheilu- ja liikuntaseurojen kulttuurin muutosta.

Urheiluvapaaehtoistoiminnan koordinointi voisi olla kunnan tai tulevan maakunnan tehtävä.

Antti

 

 

Mainokset

Kotokaveri-vapaaehtoistoiminta alkaa taas!

John Fiske toteaa Erilaisuus-teoksen artikkelissaan Toimi maailmanlaajuisesti, ajattele paikallisesti ”Kulttuurien välisestä kommunikaatiosta tulee koko ajan välttämättömämpää sille, että maapallolla voidaan elää rauhanomaisesti. Tähän olisi pyrittävä ja kaikkien muistettava. Miksi se on sitten niin vaikeaa? Hans Magnus Enzensbergerin artikkeli samassa teoksessa antaa hyvän esimerkin johon on helppo samaistua ja joka kertonee jotain ihmisen perimmäisestä luonteesta. Enzensberger kuvailee tilannetta junassa, jossa kaksi toisilleen tuntematonta ihmistä matkaa samassa junaosastossa. He eivät tiedä toistensa alkuperää tai päämäärää. Osastoon tulee kuitenkin kaksi uutta matkustajaa. Alkuperäiset matkustajat kokevat heidän saapumisensa epätoivotuksi ja he käyttäytyvät toisiinsa nähden solidaarisesti ja esiintyvät tulokkaisiin nähden ryhmänä. Kyse oli heidän alueestaan. Tulijat ovat tunkeutujia.

Jyväskylän kaupungin vapaaehtoistoiminnan palveluiden sekä kotoutumispalveluiden yhteistyön tuloksena on syntynyt kotokaveritoiminta. Kotokaveri toimii kotoutumispalveluiden asiakkaan kaverina. Asiakkaat tulevat monista eri maista. He ovat kiintiöpakolaisia, oleskeluluvan saaneita turvanpaikanhakijoita ja inkerinsuomalaisia paluumuuttajia. Uutena vieraassa ympäristössä voi olla yksinäistä ja haasteellista tutustua omaan kaupunkiin. Kaverin kanssa on huomattavasti helpompi lähteä tutustumaan ympäristöön, ihmisiin ja harrastuksiin.

Kotokaverit tekevät arvokasta vapaaehtoistoimintaa. He edistävät ruohonjuuritasolla kulttuurien välistä kommunikaatiota mitä parhaimmalla tavalla. Olen saanut kuulla vapaaehtoisten kokemuksia ja ne ovat hauskoja, koskettavia, opettavaisia ja täynnä tunnetta.

Seuraava kotokaverikoulutus alkaa 8.5.. Siihen ehtii vielä ilmoittautua 2.5. mennessä; mari.paasolainen@jkl.fi.

 

-Antti

Vapari Vapriikissa

Osallistuin 22.2. Tampereen valikkoverkoston seminaariin, jonka aiheena oli vapaaehtoistoiminnan uudet tuulet. Tilaisuus järjestettiin Museokeskus Vapriikissa.

Avauksen jälkeen Marko Nousiainen TAITEsta puhui aiheesta kulttuurinen vapaaehtoistoiminta ja sen merkitys. Esitys oli laadittu tutkijan tyylikkyydellä; aluksi määriteltiin käsitteet, alustettiin kysymys ja lopuksi vastattiin siihen. Lähdettiin vapaaehtoistoiminnan ja osallisuuden määrittelystä. Oli hauska kuulla hyvät selkeät määrittelyt näille, ei ollut lainkaan turhaa kertausta. Osallisuus ja vapaaehtoistoiminta ovat kuuma peruna poliittisella ja yhteiskunnallisella kentällä Suomessa, jossa yksinäisyys on yksi suurimmista tämän ajan vitsauksista. Nousiainen kysyy, Miten kunta voisi olla yksinäisen kaveri? Tähän hän esittää vastaukseksi kulttuuriluotsitoiminnan. Taustalla on Nousiaisen Selvitys kulttuuri-, liikunta- ja ympäristöluotsitoiminnasta Suomessa (https://www.tampere.fi/tiedostot/t/1e6zwnSWZ/Raportti_A4_56_sivua_Web.pdf), joka esittää väitteille luotsitoiminnan hyvinvointivaikutuksista hyviä ja merkittäviä tuloksia.

Puolipäiväisen seminaarin toinen puhuja oli Kansalaisareenan tuore toiminnanjohtaja Leo Stranius. Stranius teki katsauksen tulevaisuuden vapaaehtoistoimintaan. Nykyään ihmiset kiinnittyvät enemmän ilmiöihin ja merkityksiin kuin organisaatioihin. Omaehtoinen vapaaehtoistoiminta on kasvanut ja perinteinen organisoitu vapaaehtoistoiminta on saanut vahvan haastajan. Tässä pitää vapaaehtoistoimijoidenkin olla hereillä.

Hauska yksityiskohta seminaarissa oli, että työpajoihin annettiin vain lista aiheista, joista voi tehdä tuotokset. Ryhmät, aiheet, porukan puheenjohtaja sekä kirjuri valittiin ”anarkialla” ja omaehtoisesti. Tämä omaksi hämmästyksekseni toimi! Ryhmät syntyivät ja myös hyvät tuotokset, jotka ovat nähtävissä valikon facebook-sivuilla (https://www.facebook.com/groups/364247650377150/). Meidän työryhmämme laati vaatimattomasti Kansalaisareenalle uuden vision, mission ja arvot.

Kannustaisin kaikki vapaaehtoistoiminnan parissa työskenteleviä osallistumaan valikkoverkostojen seminaareihin. Ne ovat ilmaisia, niissä tapaa muita toimijoita, sisältö on laadukasta ja seminaareja järjestetään kymmenkunta per vuosi ympäri Suomea, jolloin minimissään yhteen olisi sauma ehtiä.

Antti

Robotit lataavat jo akkujaan

We’re charging our battery
And now we’re full of energy
We are the robots
We are the robots
We are the robots
We are the robots

(Kraftwerk – We are the Robots)

Robotit, automatiikka, keinoäly ja digitalisaatio tulevat ja vievät työpaikkanne, tulonne, ammattinne ja tulevaisuutenne. Näin varoitellaan provosoivasti Helsingin Sanomien artikkelissa 1.6.. Juttu koskee seminaaria, jossa yritysjohtajat, yrittäjät ja muut asiantuntijat kertovat näkemyksiään tulevaisuuden robotisaatiosta. Asiantuntijat tyynnyttelivät uhkakuvia. Mutta murros on merkittävä, sitä ei kukaan voi kiistää. Korkeakouluopiskelijoiden työelämävalmiuksien kehittämiseen tähdänneen KYTKE-hankkeen verkostotapahtumassa 4.5.2017 puhunut Tukholman yliopiston apulaisprofessorin Matti Terde jatkoi samasta teemasta. Hän arvioi, että digitaalista murroksen aikakaudella työ, joka voidaan pilkkoa niin pieniin osiin, että se ei tarvitse erityistä ammattitaitoa ja osaamista, tullaan korvaamaan robottien avulla.

Tulevaisuuden tekniikka voi vaikuttaa moneen asiaan konkreettisesti; palveluihin, teollisuuteen, sotiin tai vaikka arkiseen perhe-elämään. Toinen suurin kysymys, työpaikkojen katoamisen rinnalla on, mitä uusi teknologia tekee ihmisyydelle. Teknologia on tehnyt elämästämme koko ajan helpompaa ainakin fyysisten ponnistelujen osalta. Koneet pesevät pyykit, lämmittävät ruuat ja kyyditsevät meidät paikasta toiseen. Ihminen on edelleen aktiivinen toimija ja koneet toimivat apuvälineenä. Kuitenkin nyt ollaan ylittämässä sellaista harjannetta, jossa teknologia ei pelkästään helpota toimintaamme vaan tekee asiat puolestamme. Tuoreena esimerkkinä olkoon robottiautotekniikka, joka tekee kovaa tuloa markkinoille. Teknologian vuoksi ihmisen elämä suuntaa koko ajan siihen, että varsinaisesti mitään käytännön asioita ei tarvitse tehdä itse, vaan aikaa on kaikkeen muuhun. Mutta mitä on tämä kaikki muu? Vaikka aikaa säästyy koko ajan enemmän arkisilta askareilta, tunnumme koko ajan olevamme kiireisempiä. Olisi mahtavaa ajatella, että ihminen käyttäisi säästyvän ajan ystävien tai perheen kanssa istuskellen ja jutellen, itseään kehittäen kirjallisuutta lukien tai urheillen. Mutta tuntuu, että ihminen tekee kaikkea muuta.

Otetaan lisäesimerkkejä. Nykyään kotiin on saatavilla videopalveluja, joilla parilla kaukosäätimen klikkauksella saadaan haluama elokuva tai televisiosarja omaan televisioruutuun. Kätevää, eikö totta? Kuitenkin koen sen surullisemmaksi vaihtoehdoksi kuin videovuokraamossa käynnin. Elokuvan vuokraamisessa oikeasta kivijalkavideovuokraamosta on paljon enemmän tasoja kuin miltä aluksi vaikuttaa. Jo kotoa lähteminen on aina positiivinen asia. Kotona harvemmin sattuu mitään jännää, yleensä se tapahtuu kodin ulkopuolella. Olettaen, että vuokraamoon mennään kävellen tai pyörällä, elokuvanystävä saa raitista ilmaa ja hyötyliikuntaa. Kylille lähtiessä saattaa myös nähdä jotain hauskaa kuten liukastuvan lokin tai savuavan Ladan ja voin vakuuttaa, että jo pelkästään jompikumpi näistä piristää mieltä enemmän kuin helppous siitä, että voi saada elokuvan suoraan omaan televisioon. Ulkona kävellessä mielikuvitus lähtee lentoon aivan eri tavalla kuin kotona kökkiessä. Ihmiskontaktit ovat ainakin kaupunkialueilla taattuja, minimissään ainakin vastaantulevien ihmisten tai videovuokraamon työntekijän muodossa.

Sillä välin, kun robotit lataavat akkujaan maailmanvalloitusta varten, vedetään me ajatuksia yhteen. Suorittava työ on katoamassa ja se saattaa aiheuttaa identiteettikriisiä. Suomalaisessa luterilaisessa yhteiskunnassa työ määrittelee minuutta ja identiteettiä. Yleensä esittelyyn kuuluu heti nimen jälkeen kertoa mitä tekee työkseen. Tulevaisuuden helppouden hintana on sosiaalisuuden ja jännittävyyden väheneminen, kun ihmisiä ja elämää ei välttämättä näe enää arkisissa asioissa, töissä tai kaupankäynnin yhteydessä.

Tällainen kehitys on väistämätöntä. Uskon, että näihin kehityksen kahteen nurjaan puoleen vapaaehtoistoiminnalla näihin molempiin ratkaisu. Vapaaehtoistoiminta tarjoaa mielekästä tekemistä, joka korjaa työidentiteetin mahdollisen katoamisen jättämää vajetta. Vapaaehtoistoiminnassa ihminen pääsee toteuttamaan itseään ja tekemään sitä missä on kyvykäs. Jos kyvykkyydestä on vielä apua muille, niin siinä tulee useamman ihmisen tarpeet tyydytettyä.

 

Kirjoittaja on Jyväskylän kaupungin vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Antti Rajala

Lähteet:

Helsingin Sanomat; Arola, Heikki. 1.6.2017. http://www.hs.fi/talous/art-2000005236387.html

http://kytke.humak.fi/kytke-loppuu-enta-sitten-hankkeen-verkostotapahtuma-4-5-2017/